Luku- ja kirjoitustaidottomat e-yhteiskunnassa

Suomessa asuvista luku- ja kirjoitustaidottomista aikuisista valtaosa on kehitysmaista tulevia maahanmuuttajia, joilla ei ole lainkaan koulutustaustaa. Tämän lisäksi heitä on jonkun verran kehitysvammaisissa, tosin valtaosa esim. Downin syndroomasta kärsivistä osaa näinä päivinä lukea. Jos kantaväestön luku-ja kirjoitustaidottomuus on jotain promillen luokkaa, maahanmuuttajien luku- ja kirjoitustaidottomuutta ei ole onnistuttu luotettavasti tilastoimaan. 

Varovaisia arvioita väestön määrästä voidaan tehdä tutkimalla eri muuttajaryhmien koulutustaustaa ja kielikursseille osallistuneiden taustoja. Esimerkiksi 2000-luvun alkupuolella arvioitiin, että maahan tuli vuosittain n. 600 aikuista maahanmuuttajaa, joiden oman äidinkielen luku- ja kirjoitustaito oli puutteellinen (Nissilä 2009, 17). Lisäksi vuonna 2012 arvioitiin, että somalitaustaisista aikuisista maahanmuuttajista kouluttamattomia olisi 24,8% ja kurdeista 13,2% (Castaneda 2012). Kaikki kouluttamattomat eivät ole luku- ja kirjoitustaidottomia, mutta heillä voidaan olettaa olevan taitoon liittyviä haasteita. Moni saattaa myös olla ns. sekundaarisesti lukutaidoton, eli ei osaa lukea länsimaisin kirjaimin. Luku- ja kirjoitustaidottomuus on yleisempää naisilla kuin miehillä, ja vanhemmalla väestöllä sitä esiintyy eniten. 

Luku- ja kirjoitustaidottomia koulutetaan heille räätälöidyillä te-palveluiden rahoittamilla erityiskursseilla aikuiskoulutuskeskuksissa, joissa myös esiintyy maan paras alan pedagoginen ammattiosaaminen (ks. esim. Amiedu, TAKK). Koulutus on intensiivisempää ja kalliimpaa kuin normaali suomen kielen koulutus, mutta siihen panostamalla yhteiskunta ennaltaehkäisee monia tulevia ongelmia, erityisesti syrjäytymistä. Varsinkin nuoremmilla kursseille osallistujilla jatkokoulutukseen pääsy ja työllistyminen on todennäköistä, kun taas vanhemmille opiskelijoille lukemaan ja kirjoittamaan oppiminen on kansalaisoikeus. Kursseilla käytetään usein tietotekniikkaa hyväksi aivan alusta alkaen, mikä on kiinnostavaa yhteiskuntaan integroinnin näkökulmasta. (Opetushallitus 2006.)

Luku- ja kirjoitustaidottomien maahanmuuttajien kohtaamisen haasteeseen on herätty Suomessa verkkaisesti, vaikka ongelma on esiintynyt maassa jo 90-luvun alusta saakka. Sosiaali- ja terveyspalveluissa on ammattilaisilta usein kestänyt pitkään huomata asiakkaan ongelma, sillä monet ovat myös taitavia piilottamaan taidon puutteensa. Ongelma havaitaan usein siinä vaiheessa, kun asiakkaan on allekirjoitettava joku lomake. 

Luku- ja kirjoitustaidottomuuden ilmiöön liittyy usein myös numeerista lukutaidottomuutta. Henkilö saattaa selvitä päivittäisistä kauppa-asioistaan, mutta suurempien rahasummien hahmottaminen voi olla vaikeaa. 

Moni luku- ja kirjoitustaidoton käyttää sukunsa ja lähipiirinsä apua viranomaisasioissa ja pankkipalveluissa. Monien maahanmuuttajaryhmien kulttuuri on yhteisöllisempää kuin suomalaisten, eikä avun pyytämiseen liity häpeää. Silti yhteiskunta odottaa aikuisilta jäseniltään tiettyjä perustaitoja, joiden kautta yksilö saa myös itsevarmuutta ja itsekunnioitusta. Pankkikortin käyttö, tunnuslukujen muistaminen, oman nimikirjoituksen osaaminen ja muut arjen perusasiat saavat ihmisen kokemaan itsensä joukkoon kuuluvaksi, arjen kansalaiseksi. (Hirsiaho ja Vuori 2012, Pöyhönen ym. 2010.)

Luku- ja kirjoitustaidottomuus sulkee yksilön usein pois aikuisuuden määrittelystä. Häntä saatetaan pitää vajaakuntoisena, toimintakyvyttömänä ja häneen saattaa kohdistua holhoavia asenteita. Poliittisesti kysymys on nyky-yhteiskunnassa arkaluontoinen siksikin, että ns. maahanmuuttokriittinen kansanosa ei halua maahan lisää työmarkkinoille osallistumattomia elätettäviä. 

Suomessa on pyrkimyksenä opettaa luku-ja kirjoitustaito kaikille kotoutumistoimenpiteisiin oikeutetuille maahanmuuttajille, mutta tavoite ei aina toteudu, johtuen ihmisten elämäntilanteista, traumataustoista tai oppimisvaikeuksista. Moni oppii lukemaan auttavasti, mutta auttavalla lukutaidolla ei yleensä selviä vaativimmista yhteiskunnan palveluista. Tämän lisäksi on ryhmiä, joiden luku- ja kirjoitustaidottomuus saattaa jäädä huomaamatta. Näitä ovat esimerkiksi avioliiton suomalaisen kanssa solmineet ja eläkeiässä maahan tulleet, joiden osallistuminen kielikoulutukseen riippuu yleensä yksilön omasta aktiivisuudesta. Kansalaisjärjstöjen asema kouluttajana korostuu varsinkin kotiäitien ja senioriväestön kohdalla, ja esimerkiksi Zonta Ry. on ollut pioneeritoimija naisten lukutaidon edistäjänä Luetaan yhdessä-projektin kautta. 

Luku-ja kirjoitustaidoton maahanmuuttaja on erityisen haavoittuvassa asemassa, jos hän on tullut maahan yksin ja/tai asuu yksin. Jos hän on esimerkiksi riippuvainen raha-asioiden hoidossa vain harvemmin tavattavissa sosiaalityöntekijästä, tällöin hän saattaa kohdata arjessaan ylitsepääsemättömiä ongelmia. Esimerkiksi huonosti suomea puhuvan asiakkaan pankkiasioiden hoitaminen tiskillä on vaivalloista ja kallista. Luku-ja kirjoitustaidottomien erityispalveluja siis tarvitaan, ainakin joidenkin arjen perustoimintojen saralla. 

Lähteet:
Castaneda, Anu ym. 2012. Maahanmuuttajien terveys ja hyvinvointi. THL, Helsinki.

Hirsiaho, Anu ja Jaana Vuori 2012. "Stories of Alphabetisation, Stories of Everyday Citizenship." Nordic Journal of Migration Research 2|3, 1-11. 

Nissilä, L 2009. "Maahanmuuttajien koulutus Suomessa", teoksessa L. Nissilä ym. (toim.) Maahanmuuttajien oppimisvaikeudet. Opetushallitus,Helsinki.

Opetushallitus 2006. Luku-ja kirjoitustaidottomien aikuisten maahanmuuttajien koulutus. Opetushallitus, Helsinki.

Pöyhönen, Sari ym. 2010. Osallisena Suomessa. Kehittämissuunnitelma maahanmuuttajien kotoutumisen edistämiseksi. Jyväskylän yliopisto ja Suomen Kulttuurirahasto.

Tammelin-Laine, Taina 2011. "Aikuisten luku-ja kirjoitustaidottomuus Suomessa". Kielikoulutuspolitiikan verkosto, http://www.kieliverkosto.fi/article/aikuisten-luku-ja-kirjoitustaidottomuus-suomessa/